Lähtiessä mulle sanottiin: "Hei älä itke, se on vaan 9 kuukautta ja hetki vaan ja sä oot takaisin." Mutta mitä mulle sanotaan kun mä täältä lähden? Osaa kavereista en tuu enää ikinä näkemään.
Mun siskot vitsaileekin välillä kuinka mun on ihan turha suunnitella ens kesää ja tulevaa kouluvuotta, koska mähän en siis kuulemma oo lähdössä minnekään.
Näin viime yönä unta että tulin takaisin viikoksi Suomeen. Mun mukana tuli mun kaveri Brasiliasta ja yhtäkkiä sekin tiesi miten suomea puhutaan. Unen pointti oli se et se oli tavallaan paha uni, oli kauhee ajatella olevansa jo Suomessa ja et tää elämä täällä on eletty. Panikoin siinä unessakin et oliko tää nyt tässä, mun unelmien vuosi. Kun sitten heräsin, huokasin helpotuksesta et edelleen asun täällä ja mullon melkein puolet ajasta jäljellä.
Mullon kaikki täällä tällä hetkellä niin hyvin et ajatus lähdöstä ahdistaa. Tottakai oon edelleen sitä mieltä että Suomi on mun maa, mut ajatus et tää elämä täytyy jättää taakse... Tiedän että aika kuluu super nopeesti keväällä ja oikeesti kauhistuttaa et yli puolet ajastani oon täällä jo ollu. Tääkin kuukausi meni hujauksessa ja tuntuu et se oli ehkä kaks kuukautta sit ku mä Suomesta lähdin. Oon saanu niin paljon uusia huikeita kavereita ja voin todellakin sanoo et nautin täysin boobsein elämästäni täällä!
Mut sitten taas kun aattelen et kuinka paljon asioita mahtuu tähän viiteen kuukauteen. Kokemus rikkaimmat viis kuukautta koko mun elämäni aikana. Yläpuolella oleva pikkutyttö osas maata lattialla ja itkee kun oli nälkä mun tullessani tänne, nyt neiti osaa jo kävellä ja jopa juosta (välillä tosin huonolla menestyksellä), oppinu sanomaan Mom ja tyttö kasvaa silmissä. Tiedän että Peytonin tulen näkemään, mutta tyttö saattaa seuraavan kerran olla jo koulu-ikäinen, eikä hänellä oo mitään muistikuvaa musta.
Oon niin onnellinen että mulla on vielä yli 4 ja puoli kuukautta jäljellä. Pääsen matkustamaan nyt niin paljon et voin vannoo etten tän vuoden jälkeen vois olla kiitollisempi. Ensi kuussa lähden koordinaattorin ja muutaman kaverin kans Chicagoon, siitä viikon päästä belon kautta Californiaan ja siitä alle kuukausi ja pääsen Floridaan. Senior tripistä ei olla vielä päätetty, mutta silloinkin lähdetään johonkin muuhun osavaltioon. Tunnen tällä hetkellä itseni niin onnekkaaksi.
Jos mun lukijoiden joukossa löytyy vaihto-oppilas vuodesta unelmoivia. Oo rohkee ja uskalla lähtee jos sulla vaan on mahdollisuus! Voitko sä ikinä saavuttaa mitään, josset oo tarpeeks rohkee yrittämään? Mä yritin ja saavutin enemmän mitä ikinä pystyin edes unelmoimaan.
-elämäänsä täysillä elävä Jenny